Yliopistopaino on voittanut avoimen tarjouskilpailun Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisutoimintaan liittyvien palvelujen tuottamisesta vuosina 2008–2010.
Metropolia julkaisee erilaista aineistoa (mm. tutkimuksia ja raportteja, oppimateriaaleja) omissa julkaisusarjoissaan.
Sarjoissa julkaistaan sekä painettuja että verkkojulkaisuja. Suunnitteilla on myös audiovisuaalisten aineistojen julkaisemista. Metropolia vastaa edelleen myös Stadian julkaisusarjoissa vuosina 2003–2008 ilmestyneiden julkaisujen (noin 15 nimikettä) myynnistä kyseisten julkaisujen kustannussopimusten voimassaoloajan.
Yliopistopainon palvelu Metropolialle sisältää graafista suunnittelua ja taittoa, julkaisujen painamista sekä niiden välitysmyyntiä.
Yliopistopainolla oli aiemmin sopimus Stadian kanssa vastaavasta palvelusta.
Opiskelijoita 14 000
Metropolia Ammattikorkeakoulu aloitti toimintansa elokuun alussa. Sen ylläpitäjä on Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, jonka omistajat ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit sekä Kirkkonummen kunta. Uusi korkeakoulu muodostuu EVTEK-ammattikorkeakoulusta ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta.
Metropoliassa on neljä koulutusalaa: kulttuuri, liiketalous, sosiaali- ja terveysala sekä tekniikka ja liikenne. Opiskelijoita Metropoliassa on noin 14 000 ja henkilökuntaa 1 100.
Ammattikorkeakoulun toimipisteet sijaitsevat Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla.