Helsingin yliopiston vuosikertomus pääsi Procom - viestinnän ammattilaiset ry:n vuosikertomusarvioinnissa kolmen parhaan joukkoon sarjassa listaamattomat yritykset, joiden taloudellista raportointia ei arvioitu.
Yliopistot yhdistämässä graafisia palvelujaan
Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat tehneet aiesopimuksen graafisen viestinnän palvelutoimintojensa yhdistämisestä.
Aiesopimuksen mukaan Helsingin yliopiston Unigrafia Oy:stä ja Aalto-yliopiston Aalto-Print-yksiköstä muodostetaan näiden kahden yliopiston yhdessä omistama yhtiö, joka erikoistuu palvelemaan yliopistoja niiden julkaisu- ja viestintätarpeissa. Yhtiö tulisi toimimaan omistajiensa in-house-toimittajana.
Viestit verkkoon ilman temppuja!
Unigrafia auttaa julkaisemiseen ja viestintään liittyvissä tarpeissa. Painotuotannon lisäksi tuotamme yhä enemmän verkkopalveluita. Saat viestintäpalvelut kätevästi samasta paikasta!
Kunnalliskertomuksista mittava verkkosivusto
Helsingin kaupungin tietokeskus päätti julkaista verkossa sähköisenä vuosien 1875–1974 kunnalliskertomukset osana 100-vuotisjuhlaansa. Kunnalliskertomukset sisältävät kaupunginvaltuuston ja -hallituksen sekä lauta- ja johtokuntien keskeisimmät päätökset. Lisäksi niissä on virastojen ja laitosten vuosittaiset toimintakertomukset.
Digilehti avautuu verkossa
Painetun lehden lisäksi tai sijaan kannattaa tehdä sähköinen selailtava digilehti. Lehti avautuu kaikissa selaimissa, joissa on flash-lisäosa, siis suurimmassa osassa selaimia.
Vuosikertomus verkkoon helposti
Tiedekunnille ja laitoksille on suunniteltu yliopiston ilmeen mukainen DreamWeaver- pohja. Pohjassa huomioidaan tiedekuntien ja erillislaitosten omat värit, ja niissä on ehdotus vuosikertomuksen sisältörakenteesta.
Posterit pikapikaa kankaallekin
Meilahden ja Vuorikadun pikapainoissa tulostamme postereita päällystetylle mattapintaiselle 180 g tai 160 g vahvuiselle Photo paperille sekä kankaalle.
Yliopistopaino on nyt Unigrafia
Yliopistopaino muuttui Unigrafia Oy:ksi vuoden 2011 alusta. Olemme digitaalisen ja painetun viestinnän osaaja. Toimimme vuoden alusta osakeyhtiönä, ja toimintamme jatkuu ennallaan nimenmuutoksesta huolimatta. Unigrafian omistaa edelleen Helsingin yliopisto.